Lämmin hiekka, aurinko sopivasti pilven takana, puiset värikkäät lepotuolit palmunlehväkatoksilla, meren kohina ihan siinä lähellä, ilmassa upea leija suihkamassa taitavan lennättäjän ohjaamana. Mieli tasaantui ja erkani pikkuhiljaa viikon hektisestä tahdista. Olo rauhoittui ja keho rentoutui.
Kun aurinko laski, istuimme syömään siihen ihan rannan tuntumaan. Eri väriset valot ja öljytuikut syttyivät ja rantahiekalla paloi isompi öljysoihtu. Eri maiden liput liehuivat vilvoittavassa tuulessa palmukattojen yllä ja hiljainen musiikki soi.
Siinä istuessa, merelle päin katsellessa, taivaan samettia ihaillessa tuli vedet silmiin, niin hyvälle ja turvalliselle olo tuntui siinä ystävän vieressä ollessa. Että olemmekin saaneet tämän matkan koettavaksemme ja omistettavaksemme.
Harmittaa ainoastaan se, ettei kamera ollut mukana. Seuraavalla kerralla taatusti on! Tässä korviikkeeksi kuva rannalta, joka ei todellakaan vedä vertoja tänään näkemällemme, mutta perästä kuuluu vai pitääkö sanoa näkyy;)
Nyt Hellun runo:
Tulet syliini - pieni poika - ihan liki.
Viestit sylin kaipuuta, rakkauden nälkää, ihon ikävää.
Rutistan sinut rintaani vasten. Silitän arpia jaloissasi.
Viha vyöryy ylitseni kuin meren aalto.
Sinun, rakas lapsi, ei tarvitse hävetä.
Hävetköön se, joka on tehnyt tämän sinulle.
Haluaisin rakastaa sinut ehyeksi.
Saisinko edes hitusen mielesi arvista pois?
Voisitko oppia luottamaan?
Iltahämyssä meren rannalla
armahtavat kyyneleet vierivät poskilleni
- nuo suloiset vapauttajat.
Olen vaiti.
Kuuntelen itseäni ja aaltojen pauhinaa.
Yritän ymmärtää.
Huomenna lähdemme etelää kohti, Unavatunan laguunille. Olemme siellä yhden yön seudun. Sieltä saatte kuvasatoa sitten jonakin päivänä. Heippa.
