Volontääriasunnon avaruutta. Mitähän tekis? Lasten koulupäivän aikana meillä on keskipäivällä muutama tunti vapaata. Aamulla olemme heidän mukana liikunnassa ja lenkillä ja sitten taas koulupäivän jälkeen, kun alkaa heidän vapaa-aikansa.
Vapaa-ajan voi tuhlata vaikka lähikaupassa shoppailuun:DD
Tähän kauppaliikkeeseen meillä on matkaa noin 150m.
Tässä oven paikka, joka suljetaan latomalla lautoja pystyyn vierekkäin ja salpa päälle. Avonaisena siinä alareunassa verkko, ettei kylän koirat pääse ostoksille. Omistaja asuu viereisessä talossa, josta hän tulee palvelemaan asiakkaita kun kuulee ääniä kaupan suunnalta. Tällaisista kaupoista löytyy yllättävän paljon kaikenlaista pientä. Osa tuotteista on ehken jo parhaat päivänsä nähneet, mutta eihän niitä ole pakko ostaa. Suklaa ja karkit on joka paikassa valokoimassa sekä suitsukkeita saa myös aina.
Näitä ja monia muita kasvaa villinä
Vammaiskodin oma tuk-tuk.
Takapenkillä on tilaa kolmelle melko mukavasti ja penkin takana on pienenpieni tila myös tavaroille. Paikallisia tuk-tukkiin ahtautuu jopa 6. Joissakin on tuommoinen musta "ovi", joka ei aukea lainkaan. Se turvaa sen, ettei putoa kyydistä liikenteen sekaan eikä kyydistä voi poistua ajokaistan puolelle. Ojan puolella ei ole ovea ollenkaan.
Matkalla isompaan markettiin kesken työpäivän. Market täällä on sellainen Suomen ärrän kokoinen.
Valtatie vapauteen
Helmat hulmuten asenne kohdillaan!
Buddhalle postia???
Näitä Buddhan palvontapaikkoja on pitkin tien vartta sekä pihoilla ja tietenkin joka talon sisällä. Tuollaisiin "postilaatikoihin" voi kuka vaan jättää lahjoitusrahaa kirjekuoressa.
Kuka menee minnekin? Vasemmanpuoleinen liikenne hämmästyttää yhä vaan...viimeistään liikenneympyrässä.
Isot ja pienet sulassa sovussa.
Tässä se suurempi marketti. Näissä isommissa on aina kylmäkaappi, josta saa helpotusta janoonsa helteessä. Myös Dialogin puhelin- ja nettiaikaa voi ostaa näistä kaupoista.
Tässä meidän finski-porukka syömässä merenrantaravintolassa. Siinä sivussa me laittelimme teille blogia tulemaan;)
Ruoka oli tosi hyvää ja aina sitä on ollut myöskin riittävästi.