tiistai 1. toukokuuta 2012

Sri Lankan poliisista, päivää

Matkalla Mataraan, juna tul justiisa!
Matkalippu maksoi 80 rupiaa, n. 50snt. (80 km)



Olemme tavanneet täällä useampia kuuroja. Tämä kaveri on Gayan, kotinimeltään Chili. Hän lupautui ystävällisesti lähtemään kanssamme Mataraan kuurojen kouluun tutustumaan. Junamatka sujui rattoisasti jutellen ja eri maiden kieliä vertaillen.


Näkymiä radan varrelta:

Täällä on käsikäyttöiset puomit, heppu laskee ja nostaa puomin ihan käsivoimin silloin kuin parhaaksi näkee. Työnsä itsekullakin.


Uutta ja vanhaa käsi kädessä.






Iloinen väriläiskä


Asemilla on näitä kauppamiehiä. He kulkevat junassa hetken aikaa kauppaamassa pähkinöitä ja erilaisia suolasnackseja junan seistessä.



 


Onkos tutun näköisiä?




Samassako junassako?


Sri Lankan Matarassa oleva kuurojenkoulu, joka on yksi 13 täällä olevasta kuurojenkoulusta.



Gayan entisen opettajansa kanssa



Koulualuetta



Suuri Herra Johtaja

Johtaja oli oikein ylimielinen tapaus. Kun ei osattu sujuvasti englantia, niin hän ryhtyi testaamaan Tellun viittomakielentaitoa. Jess. Viittoi ihan pelkkiä aakkosia ja yksinkertaisia sanoja. HÄH!


Johtaja antoi ohjeita meille: oppilaille ei saa viittoa, ettei sekoitu lasten kieli. Ainoastaan kuuro Gayan saa viittoa luokissa. Olkaa nyt varovaisia oppilaiden kanssa!
Ai, pureeko ne vai mitäh?

Meillä oli tuliaisena suomalaisen viittomakielen sormiaakkoskortteja sekä
lisäksi tarroja koululaisille. Kiitos tarroista Jyväskylään Kartolle.

Oppilaita

Kaikilla opettajilla on yllä sarit.

Koululaiset olivat ihan ihmeissään ja innostuneita, kun Tellu osasi viittoa. Ei tullut mieleenkään totella johtajaa:((




Innostus paistaa oppilaiden kasvoilta!








Täällä oppilaat nousivat seisomaan pulpetin taakse, kun vieraat astuivat luokkaan...

... ja istuutuivat vasta luvan saatuaan.


 Kuulo-näkövammaiset oppilaat ja sokea opettaja.





Koulun kiviaitaan oli maalattu mahtavia kuvia kuurojen koulun toiminnasta. 



Krogotiili Mataran museon muurin vallihaudassa.


Matarasta napsittuja näkymiä





Kävimme tutustumassa tähän näköalasaareen.





Olimme kuvaamassa meren puoleista laitaa, kun poliisi tuli tervehtimään Hellua ja sanoi:
 Sri Lankan poliisista, päivää!
Mistä maasta olette kotoisin?
Mikä on nimenne?
Oletteko katolinen vai mikä? Vastasin Kristitty
Miksi kosketitte miestä?
(I can speak very little english. I`m sorry, but I don`t understand, what you say!)


Katsoimme kaikki H-moilasena toisiamme.Tässä vaiheessa oppaamme vei poliisin vähän kauemmaksi ja Tellu ryhtyi viittomaan kuurolle Gayanille, että on jotain häikkää tulossa. Minä kerkesin ajatella, että näinköhän tässä pääsee vielä käsiraudoissa poliisin pahnoille. Eipäs sattunut sanakirjakaan mukaan eikä passi. Voi, voi! Kerkeeköhän viisumi vanheta, ennenkuin tämä asia on setvitty loppuun? Montakohan ruoskaniskua tästä rikoksesta tarvitaan antaa vai selviääkö pelkällä moneylla?

Sitten tuli munkki haastattelemaan. Mutta pahaksi onneksi hänen piti olla naisihmisestä niin kaukana, että emme kuulleet kumpainenkaan toistemme puhetta, kun meri pauhasi  lujaa ja tuuli vinkui korvissa. Munkki olisi muuten antanut asian olla, mutta innokas poliisi olisi halunnut tietenkin kartuttaa kassaansa.

Tellu puhui odotellessa puhelimeen ja sattui jalallaan nojaamaan kiveykseen. Toinen poliisi tuli komentamaan jalat lattialle. Kohta sitten saapui se ensimmäinen yrmeä poliisi luokseni ja sanoi: No problem, no problem. Minä: Thank you very much, I`m sorry, I don`t understand.

Päästiin poliisisaattueessa ulos alueelta :-D :-D


Tässäpä sitä ihmetellään, mistä nokkela opas meidät pelasti ja mikä oli homman nimi. Jutun juuri oli siinä, että menomatkalla minä annoin reppuni kuurolle pojalle. Hän laittoi sen vain toiselle olalleen roikkumaan. Minä menin koskettamaan häntä olasta ja autoin repun hihnat molemmille olkapäille. Siinäpä se suuri virhe.
 Liian lähellä, liian lähellä.........Aijai, aijai!


Reppurukka




Tämän kaiken kunniaksi ostettiin jätskit tältä pojalta. Olihan tuo sen arvoinen kokemus!





Ompelutarvikekauppa

Kyllä täälläkin Nokia tunnetaan.


Reissulta palattiin kotia bussilla.


Koululaiset asettuivat alle aikayksikön riviin kuvausta varten.



Yleensä vanhemmat saattelevat ja hakevat lapsensa koulusta. On liikuttavaa nähdä, miten monen pikkukoululaisen reppu viistää polvitaipeeseen saakka. Kasvunvaraa täytyy olla, koska vanhemmilla ei todellakaan ole varaa ostaa joka vuosi uutta reppua. Koulupuvut, kengät ja koulutarvikkeet vanhemmat ostavat itse. Jos ei ole koulupukua, niin siitä rangaistaan.

Ihana koululainen. 


Huomenna taas on ihan toiset jutut.............