Rakkaat blogimme ystävät!
On ollut suuri ilo jakaa tämä matka kanssanne. Toivottavasti olette nauttineet seurastamme. Blogin tekeminen on ollut haaste ja ilo. Kuvien lataaminen ja mokkulan toiminta ovat joskus koetelleet hermoja. Enimmillään on kulunut 7-8 tuntia yhden blogin tekemiseen. Parhaimmillaan vain 3 tuntia. Ja aina kun jonnekin lähtiessä kameran on jättänyt "kotiin", olisi tullut taas niin mahdottoman hyviä kuvia. Niinpä opimmekin jo aika alussa, että otetaan kamera aina mukaan ja menoksi.
Lukukerrat ovat todella yllättäneet meidät. Nyt jo lähes 7000 lukukertaa täynnä, 15 eri maassa, mm. Malesia, Serbia ja Australia uusimpia katsojamaita luetellaksemme.
Tässä hetkessä ajatustemme kulku on sekava vyyhti, kuin varisten lento sinne tänne. Täällä on ollut ikävä kotiin ja aivan varmasti kotona tulee olemaan ikävä tänne.
Kaikkea täällä.
Tämä matka on ollut suuri lahja meille molemmille. Kokemuksen arvo, jota nyt kannamme sydämissämme, on sanoinkuvaamaton. Osa sydäntämme jää tänne. Ennenkaikkea tämä matka on ollut syvällinen matka omaan sisimpäämme.
Olemme nähneet köyhyyttä, suurta puutetta, väkivaltaa, kaikenlaista kurjuutta. Olemme nähneet langan laihan kerjäläisen anovat silmät ja sanattoman pyynnön. Voinko minä, kaiken hyvän saaneena, omistavana, kulkea hänen ohitseen antamatta ropoa anovaan käteen.
Kerjäläisiä emme halunneet kuvata, sillä heidän katseensa on jäänyt ikuisiksi ajoiksi sydämiimme.
Täällä näkemämme ja kokemamme ilo, rakkaus ja ystävällisyys, rehellisyys ja pyyteettömyys ovat auttaneet oivaltamaan, mikä on tärkeää tässä elämässä, mikä turhaa ja joutavaa. Kätkemme ne sydämiimme ja toivomme muistavamme ne aina ja ikuisesti.
Olemme huomanneet, missä päin tahansa maailmassa löytää aidot ihmiset ymmärtämällä ja hyväksymällä eri kulttuureja, luottamalla omaan vaistoon ja ihmistuntemukseen sekä menemällä puolitiehen vastaan. Yhteisen kielen puutekaan ei estä lämpimien ystävyyssuhteiden syntymistä. Olemalla ihminen ihmiselle, läsnä tässä ja nyt, on kaikki mitä tarvitaan.
Tunteittemme kirjo on kuin tämän tekstin ensimmäinen kuvamme täyden kuun tuulilyhdyistä. Tunteemme ovat heilahtaneet äärilaidasta toiseen, kuin nuo kauniit värit tummasta voimaväreihin saakka. Lyhdyt heiluvat tuulessa samoin kuin tunneskaalamme itkusta nauruun, ärtymyksestä hyväilyihin ja halauksiin, ikävästä iloon ja onneen.
Elämä on matka, ei asema.
Antakaa hyvät ihmiset itsellenne lupa matkustaa, vaikkapa mielen maailmaan. Ottakaa se mahdollisuus vastaan, jos se vain suinkin tulee kohdalle. Sillä niinhän se on, että kaikella on aikansa, eikä matkustamisen antamaa pääomaa voi saada mistään muusta. Eikä sitä voi kukaan ottaa toiselta pois.
Se on lahjaa se.
Haluamme kiittä teitä kaikkia rakkaita läheisiä ja ystäviä, jotka olette kannustaneet meitä ja kulkeneet kanssamme tälläkin matkalla.
Tähän päättyy matkablogimme Sri Lankasta...ainakin tältä erää;)
Hellu & Tellu
